Close

Kaikki oikein -elokuva Vauvakinossa elokuvateatterikeskus Tapiossa

Kaikki oikein -elokuva Vauvakinossa elokuvateatterikeskus Tapiossa

Vauvakino järjestetään ystävänpäivänä 14. helmikuuta klo 9.30. Elokuvana nähdään Anna-Leena Härkösen romaaniin perustuva komediallinen draama Kaikki oikein.

Vauvakino on tarkoitettu pienten vauvojen perheille, joiden normaalisti lastenhoidollisista syistä saattaa olla vaikea päästä elokuviin. Vauvakinonäytökseen voi tulla päiväsaikaan vauvan kanssa, ja silti nauttia elokuvaesityksestä.

Vauvakino-esitys järjestetään kokonaan pienten lasten ehdoilla. Näytöksessä voi vapaasti leikkiä lapsen kanssa, hyssytellä, syöttää ja muutenkin hoitaa lasta kenenkään siitä häiriintymättä. Teatterisalissa on elokuvan aikana himmennetyt valot ja normaalia matalampi äänenvoimakkuus. Aulatiloista löytyy hoitopöytä vaipan vaihtoa ja mikroaaltouuni ruoan lämmitystä varten. Esityksessä on väliaika, jonka aikana on kahvitarjoilu. Elokuvateatteriin pääsee vaunujen kanssa, ja vauvan kantokopan tai turvaistuimen voi ottaa mukaan saliin.

Mannerheimin lastensuojeluliiton työntekijät järjestävät isommille lapsille esityksen aikana toimintaa toisessa salissa elokuvateatterilla.

Vauvakinon järjestävät yhteistyössä Savon Kinot ja Mannerheimin lastensuojeluliiton Joensuun paikallisyhdistys.

Liput näytökseen maksavat 10 euroa, hinta sisältää kahvitarjoilun. Näytöksessä ei ole numeroituja paikkoja. Näytös kestää väliaikoineen n. kaksi tuntia.
Liput voi ostaa tai varata ennakkoon Tapion lippukassalta tai Savon Kinojen verkkokaupasta.

Linkkejä:
Kaikki oikein -elokuvan traileri
Mannerheimin lastensuojeluliiton Joensuun paikallisyhdistys

Lisätiedot

Alkaa

14.2.2018 - 09:30

Loppuu

11:30

Hinta

10,00€

Paikkakunta

Joensuu

Tapahtumapaikka

Elokuvateatterikeskus Tapio

Kauppakatu 27
Joensuu
Finland
Näytä kartta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *