Close

13.6.2016

Isä paikallaan

Toimittaja ja bloggari Pasi Huttunen on tutkinut isyyttä vuosia. Teoriassa ja käytännössä. 

Joensuulaisen Pasi Huttusen, 35, yhteiskuntapolitiikan opinnot olivat loppusuoralla ja gradun aihe selvillä, kun tyttöystävällä oli asiaa:

-Vauvauutinen oli pieni yllätys, vaikka olinkin aina toivonut jonakin päivänä perustavani perheen, Pasi kertoilee.

Uutista seurasi yhteisen kodin perustaminen tyttöystävän eli nykyisen avopuolison kanssa sekä perheen kasvaminen kahdella lapsella muutaman vuoden välein. Edellä mainittujen lisäksi kodissa asuu myös kaksi kissaa. Tätä nykyä Pasi on töissä Uljas-lehdessä ja bloggaa isyydestä Lapselliset miehet –blogissa. Pojat ovat kasvaneet  pieniksi koululaisiksi. 

-Isäksi tuleminen muutti huolettoman opiskelijaelämän perheellisen miehen elämään. Omaa isän rooliani opetellessani vaihtui myös graduni aihe isyyden tutkimiseen.

muksujenmaakunta_pasih2

Kuva: Huck Middeke

Vallattoman isät?

Pasi Huttusen gradu ja tutkinto valmistuivat vaipanvaihdon ja päiväkotirumban keskellä. Gradun nimi Vallaton isä kaipaa vähän selitystä:

Tutkimuksessani selvisi, että isillä ei ole yhteiskunnassa tiukkaa roolia eikä paikkaa samoin kuin äideillä. Yleisistä äitiyden normeista poikkeava äiti leimataan helposti huonoksi äidiksi, mutta isät saavat valita roolinsa vapaammin.

Viimeisten vuosikymmenten aikana isän rooli on ollut vahvassa murroksessa. Isä ei ole enää pelkkä leiväntuoja, vaan nykyisät osallistuvat aikaisempia sukupolvia aktiivisemmin myös lasten arkeen ja kotitöihin.

Minkälainen työnjako tutkijan omassa perheessä on?

-Meillä varmaan arjen sujuvuus on työnjaossa tärkeintä. Jako miesten ja naisten töihin on minusta ihan absurdi. Tuntuisi tosi hölmöltä olla tekemättä kotona jotakin sen takia, että se olisi jotenkin vain naisten työtä.

Vielä isien vallattomuuteen palataksemme, Pasi Huttunen muistuttaa myös vapauden kääntöpuolesta:

-Äitien hoivaavaan rooliin odotetaan edelleen kuuluvan myös suurempi vastuu lapsista. Ei aina, mutta edelleen aika usein isät tuntevat itsensä ulkopuolisiksi neuvolassa, päiväkodissa ja koulussa, kun ammattilaiset ohittavat isän lasten asioiden hoitamisessa. Eivätkä isät aina oikein tiedä, mitä heiltä odotetaan.

Lähellä lapsia

Isille ja äideille yhteistä on riittämättömyyden tunne. Nyky-yhteiskunnassa molempien pitäisi mielellään samaan aikaan ehtiä tehdä töitä ja uraa sekä olla rakastavia ja läsnäolevia vanhempia lapsilleen.

Työssäkäyntiä ja pienten lasten vanhemmuutta ei ole helppoa yhdistää. Helposti tulee laiminlyötyä perhettä tai varastettua työaikaa. Yhteiskunta voisi tarjota enemmän mahdollisuuksia vanhemmuuteen. Vaikka perustulon kautta tai jotenkin muuten, Pasi Huttunen pohtii.

Haastateltavamme oma isyys on juuri nyt eräänlaisessa murroksessa, kun poikien pikkulapsivaihe alkaa olla takana.

-Olen vähän hämmentyneenä huomannut, että meidän lapsillahan on jo omaa elämää, harrastuksia ja kavereita. Yhdessä harrastamme yhä samoja juttuja, joita teimme jo heidän ollessa pieniä.

Huttusen perheessä tämä tarkoittaa esimerkiksi lukemista yhdessä kasassa lähekkäin jossain vaiheessa päivää sekä luonnossa liikkumista. Lapsista on kasvanut myös innokkaita pyöräilijöitä.

-Ai mikä on parasta isyydessä? Ihan mahdoton kysymys. Se liittyy jotenkin läsnäolemiseen. Lapsen mielikuvituksen ja oppimisen seuraaminen on loputtoman lumoavaa.

muksujenmaakunta_pasih

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *